Uusi blogi

Noniin, nyt on uusi blogi luotu ja ensimmäinen postauskin jo postattu! Mikäli huvittaa tulla lukemaan ja seuraamaan, niin pitäis näkyä kaikille tuolla mun tiedoissa. Jos se jostain syystä ei näy ja joku haluaa osoitteen, niin kommenttia vaikka tähän tms :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Noniin. Ajattelin, että aloittaisin ihan uuden blogin. Tää ei jotenkin tunnu enää omalta, kun kaikkee on tapahtunut ja melkein vuoteen en oo mitään postannut.

 Asun nyt kuitenkin JK:n kanssa yhteisessä kodissa ja meillä on koira. Olen lihava sika, ja se hävettää. Se on myös varmaan syy siihen, miksi en ole postaillut. Tarkoituksena olisi taas alkaa kutistumaan (toivottavasti hieman terveellisemmin kun viimeksi), ja uuden blogin aloitus olisi täydellinen uusi alku kaikelle. Viimeksihän laihduin blogin avulla, en vaan kehdannut lihoa kun monet lukivat siitä. Tässä varmaan suurimmat asiat mitä on tapahtunut.

Meillä ei vielä ole täällä kiinteää nettiä, vaikka ollaan siis asuttu tässä asunnossa viime vapusta asti. Nyt sellanen olisi kuitenkin tarkoitus hommata, joten voisin siis alkaa postailemaan säännöllisesti siihen uuteen blogiin minkä aion luoda. Nyt mulla on netti vaan kun JK laittaa puhelimensa kautta langattomasti yhteyden mun iPadiin, jolla nyt tätäkin kirjoittelen. Omasta puhelimesta yhdistäminen ei jostain syystä onnistu, enkä viitsi puhelimella postailla.

Poistan varmaan tämän blogin sitten kun uuden saan luoduksi. Tai ainakin laitan tämän salaiseksi. Kaikki lukijat olette tietenkin tervetulleita lukemaan uuttakin blogiani, mikäli vaan niin tahdotte! Laittakaa siis vaikka tähän kommenttia mikäli haluatte uuden blogin osoitteen, niin annan sen heti kun saan sen luotua.

Tästä tulee nyt todella tylsä ja lyhyt postaus, mutta mitäpä sitä enään tähän osoitteeseen mitään romaaneja kirjoittamaan.


Betty kiittää ja kumartaa!

Kutomapuikot ja villalankaa

Here I am, score ! Ajattelin, että pakko tulla tänään selittämään jotain täyttä hölynpölyy, ettei taas tule muka olevinaan 'parin päivän' taukoo. Mitään kovin kummallista ei siis ole tapahtunut. Päivät on vierähtänyt kotikodissa (eli siis porukoitten luona täällä uudessa talossa) , josta aamulla menen aina keskustaan kakkoskotiini ja lähden sieltä sitten kouluun. Koulusta sitten taas joko suoraan kotikotiin isäpuolen tai äidin kyydillä, tai sitten kakkoskotiin ja sieltä myöhemmin kotikotiin. Onpas taas sekavaa tekstiä...

Mitään, mitä olisi pitänyt tehdä, en ole saanut aikaiseksi. Sen sijaan olen todella ahkerasti viettänyt tunteja Facebookissa, sekä kutonut kaulahuivia. Huivi on onneksi kohta valmis - ehkä jo tänäyönä - joten en voi käyttää sen kutomista tekosyynä siihen, etten lue kokeisiin. Koeviikko siis alkaa tiistaina. Keskiviikkona on vasta ensimmäinen koe, psykologia, josta oikeasti haluaisin saada hyvän numeron. Fuck it. Huomenna on pakko aloittaa. Tänään en enään jaksa tehdä muuta kun kutoa, katsoa telkkaria ja viettää aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa.

Varoitan; taas tulee JK-hömppää. Mun käy sääliks sitä sotapoikaa. Se on ihan saatanan hajalla siellä metsän keskellä joka päivä. Se on käyny juttelemassa sosiaalikuraattorin, lääkärin, kapteenin ym kanssa, ihan vaan sen takia ettei sen psyyke kestä. Se alkaa saamaan jo ensi viikolla pidennettyjä viikonloppuja (eli esim. ens viikon keskiviikkona se pääsee jo viikonloppulomille ja menee vasta sunnuntaina takaisin) , mutta en tiedä kuinka paljon se tulee auttamaan. Se sanoo mulle joka päivä, että haluaa pois sieltä kokonaan. En tiedä mitä se meinaa, mutta kauhee on katsoa vierestä kun toinen kärsii ihan kunnolla. Ei mullakaan siis kivaa oo kun se on siellä, mutta mun arki ei ole totaalisesti muuttunut - toisin kuin JK:n. Ehkä asiat alkaa tässä pikkuhiljaa selviämään, ainakin mä kovasti toivon niin. JK tais itkeä tänään puhelimessa, se tosin koitti peittää sen, mutta olen melko varma asiasta. Se sano siinäkin ettei tiedä mikä sitä vaivaa kun se on niin saatanan paskana siellä päivittäin. Sitten munkin teki mieli itkeä...

Nyt mulla ei taida olla muuta kerrottavaa. Ei tule ainakaan mieleen, koska kutomapuikot houkuttelevat suuresti jatkamaan kaulahuiviani. Ehkä lankean houkutukseen ja teen parhaani, jotta saisin tuon myös pääteltyä tänään.  

Ja hei vielä Emilyn kommenttiin, mä todellakin koitan postailla useemmin ! Tiedän, että olen sanonut niin jo tuhansia kertoja, mutta nyt mä todellakin kaipaan blogimaailmaan. Nyt mä lisäksi vietän lähes kaikki päiväni sekä yöni yksin. Viikonloppuisin siis on varmaankin turha odottaa postausta ilmestyväksi, koska mielelläni vietän kaiken mahdollisen ajan kihlattuni kanssa. :) Kiitos kuitenkin kommentistasi ! Mietin jo vahvasti, että olisin tullut vastaamaan suoraan sun omaan blogiin, mutta haluan päivittää ensin itseni ajantasalle blogisi suhteen :)!

Everything I do, I do it for you

Mun entinen pörröpää, nykyinen inttisiili ♥ Kuva marraskuulta.

Hei ihanat ! Tää mun 'en pidä taukoa vaan alan postaamaan säännöllisesti'-lupaukseni on nyt kussut aivan totaalisesti. Onhan tässä jo taas reilu kuukausi vierähtänyt, ja sen kyllä huomaa kun miettii mitä kaikkea mun elämässä on nyt tänä aikana tapahtunut. Mieleen tulee ensimmäisenä kaksi asiaa, mutta onhan niitä useampiakin asioita tapahtunut. Jotkut ovat vaan suurempia ja merkityksellisempiä kuin toiset.

JK:n kanssa menee hyvin. Mä todellakin rakastan sitä miestä. Vaikka onkin kamalaa nukkua yksin öitä, kun oma kulta on intissä, niin silti on ihana tietää että vaikka välimatkaa on enemmän kuin aiemmin, niin rakkaus ei silti katoa. Jos olisin kertaakaan viime kuukausien aikana luullut sen katoavan, en olisi nyt JK:n kihlattu. Nyt tosiaan tunteeni JK:ta kohtaan ovat vaan vahvistuneet, ja tuntuu että myös mä itse oon henkisesti vahvempi ihmisenä. JK:kin on sanonu, että siellä metsän keskellä oleminen saa sen varmaks siitä, että se haluaa olla mun kanssa vielä kauankauan tulevaisuudessakin. Musta tuntuu että oon oikeesti löytänyt Sen Oikean, johon en aiemmin oo oikeestaan edes uskonut.

Mentiin tosiaan siis 26. joulukuuta kihloihin. Ihan kohta siitä on jo kuukausi vierähtänyt. En todellakaan ole katunut sitä, että päätettiin mennä kihloihin ! Joidenkin mielestä se voi olla 'super noloa teinilovee' , mutta siinä tapauksessa tää on meidän omaa teinilovee. Kaikki tuntuu vaan niin oikeelta, ja olisi tämä tapahtunut kuitenkin jossain vaiheessa. Jos joskus selviää että teimme virheen, niin se on silti ollut meidän oma virhe. Never regret something that once made you smile, niinhän se menee. Mielestäni tästä ei nyt enään tässä postauksessa tarvitse jauhaa. Itse tiedän kuitenkin olevani aivan tajuttoman onnellinen.

Toinen merkittävä asia, mikä on kihlauksen lisäksi päälimmäisenä mielessä kun ajattelen kulunutta kuukautta on se, että päädyin ottamaan tatuoinnin. Tämä ei nyt kuitenkaan mennyt niin miten aiemmin suunnittelin. En pudottanut tiettyä kilomäärää painoa, tai en ainakaan ole tietoinen siitä. En ole siis käynyt vaa'alla ikuisuuteen. En uskallahaluakehtaa. Aiemmista päätöksistä huolimatta ranteestani löytyy nyt tatuointi. Ehkä tämä olikin rikos vasten omia päätöksiäni. Ehkä mä vaan tykkään rikkoa lakia. Kuvaa en nyt ranteestani jaksa lisätä, mutta ehkä joskus senkin aika tulee.

Koulussa menee kuten aiemminkin. Motivaationi tämän jakson joihinkin kursseihin on vaan laskenut huomattavasti. Esimerkiksi biologia ja kemia on aivan kamalia, ja olen varma etten pääse kokeista läpi kohta alkavalla koeviikolla. Enpä ole kyllä jaksanut vaivautuakkaan kummankaan aineen eteen, joten ehkä voin vain syyttää itseäni. Laiska akka, yeah, I am. Oon silti ilonen, ettei mua enään ahdista olla koulussa, ainakaan samoin kuin yläasteella. Nyt mä oon vaan kokoajan kipee, eikä kukaan oikein tiedä mitä tää on. Taidan tehä kuolemaa, vähintäänkin.

Oon saanut myös paljon uusia ja mahtavia ihmisiä mun elämään ! Nyt mä oikeesti tiedän, että jos mulla on huolia, niin mulla on myös useampi ihminen kenelle kertoa niistä. Oon oikeesti todella kiitollinen siitä, että mulla on asiat paljon paremmin kun aiemmin. En vaan oikeen osaa ilmaista kiitollisuuttani tarpeeksi hyvin esimerkiksi kavereille, vanhemmille ja pääasiassa JK:lle. En osaa selittää sitä, kuinka paljon ne kaikki yhdessä on mua muuttanut parempaan suuntaan. Toivon, että nää ihmiset ketä tarkotan, ymmärtävät kuinka tärkeetä niiden olemassaolo mulle merkitsee. En tosiaan tiedä mitä tekisin, jos mulla ei näitä henkilöitä mun ympärillä !

Madhousessa käyn edelleen, ja tulen varmaan käymään vielä pitkään. Terapeutti-Tädiltäni mä olen oikeasti saanut apua kaikkeen; en enään koe olevani niin epäonnistunut ihmisenä (kaikinpuolin...) , vaikka kyllä niitä ongelmia edelleen on. Kaikesta ei pääse niin helposti eroon, mutta kyllä mä nyt jo pystyn myöntämään että mulla oli/on edelleen psyykkisiä sairauksia, joista pitäisi päästä eroon. Tähän pisteeseen pääseminen on ollut rankka prosessi ja vaatinut paljon työtä, mutta paljon koettavaa on vielä edessä. Jonain päivänä kaikki on taas hyvin.

Lopettelen postailun nyt tällä erää tähän, jotta jaksan aamulla leikkiä kunnollista lukiolaista. Ja kyllä, kunnollinen lukiolainen on myös se, joka ravaa jokaisessa mahdollisessa välissä tupakkapaikalla savuamassa. Ja te ihanat jotka vielä olette jaksanut odottaa mun mahdollista paluutani, heittäkää joku kommentti ! Muutenhan se on aivan sama lopetanko tämän blogin ja teen uuden jos lukijoita olisi molemmissa tilanteissa samanverran. :)

You're beautiful just the way you are ♥! -Betty

I'm just a human

Anteeks, tää on menny taas tähän taukoon. Kaupungissa ei ole nettiä vieläkään ja olen nyt käymässä porukoilla. Koitan nyt tällä tai ensviikolla postata, mulla on teille kerrottavaa. :)

Ja joko mä muistan väärin, tai sitten teitä on tullut lisää. Mikäli jälkimmäinen, niin tervetuloa ja kiitos ♥!

We don't need anything or anyone

En sitten eilen postannutkaan. Olin kipeänä, enkä ollut koulussa. Ei myöskään kunto riittänyt luovaan tekstiin. Vieläkin huono olo, mutta kouluun halusin mennä kun oli kokeiden palautuksia. Maanantaina saadaan vielä kaksi koetta takaisin. Pääsin läpi tänään palautetuista kokeista ! Jessus mikä voittajafiilis, kun en heti joudu ilmoittautumaan uusintaan.

Tänään mennään JK:n kanssa mun kotikotiin. Mun pitää pakata vähän pahvilaatikkoja, ettei tule kiire. Porukat (ja minä) tosiaan muutetaan 3 viikon päästä. Aina kun mä olen kotonakotona, niin tulee olemaan 40min bussissa oloa aamuisin, jotta pääsen kouluun. Ihanaa. Kyllä mä tiesin että muutto tulee, mutta jumalauta niin kauas ?! Matkalla sieltä tänne keskustaan ei ole mitään muuta kun puita, puita ja lisää puita. Onneksi JK asuu keskustassa, niin voin tässä oleskella suurimman osan ajasta. Mietittiin, että ollaan molemmat täällä aina arkipäivät ja viikonloppusin mennään sinne landelle. Sillä tavalla mä tutustun uuteen kotiseutuun ja saan samalla laitettua oman huoneeni kuntoon, eikä tarvitse olla erossa JK:sta. JK on itekkin sanonut että haluaa tulla sinne, mutta nyt kun auto on rikki, niin aamuisin tästä on nopea kävellä JK:n töihin ja mun kouluun. Mutta kuitenkin, muutto, en halua.

Lisäksi eilen se mun oikea isäni soitti. Mun papan vaimolla havaittiin reilu 2 vuotta sitten vakava syöpä. Se on ollut huonossa kunnossa jo pidemmän aikaa, ja nyt sitten elinaikaa on todennäköisesti enintään ensviikkoon asti. Voi olla, että kyseinen nainen kuolee jo tämän viikonlopun aikana. Mua pelottaa papan puolesta. Nyt se on ollut vaan tukena, eikä ole itse voinut surra yhtään. Surutyö alkaa vasta U:n kuoleman jälkeen. Ja musta tuntuu, että siitä tulee vaikeaa. Kuulemma pappa oli jo puhelimessakin itkeskellyt, ja mä en halua edes kuvitella millaista se on, kun U todella kuolee. Musta tuntuu pahalta. Pappa ja U on kysynyt mua jo monta vuotta niiden luokse Naantaliin jollakin lomalla, enkä ikinä ole saanut aikaiseksi. Kohta U:ta ei enään ole, enkä ole ehtinyt missään vaiheessa tutustua siihen kunnolla. Mä niin olen toivonut, että se syöpä saataisiin voitettua.

Mutta nyt riittää synkistely. Siihen on aikaa myöhemminkin. Nyt meidän pitäisi alkaa tekemään lähtöä mun kotikotiin kun isäpuoli tulee kohta hakemaan. Illemmalla mennään mun porukoiden kanssa Lidliin, kun ne ostavaa meille jotain ruokaa. Illan suunnitelmista mä en vielä tiedäkkään. Mulla on myös kamala kampaaja-kuume. Pakko saada hiukset uudistettua, nää on jo niin tylsät ja punainen väri on todella haalistunut. Haluan jotain erikoisempaa, tai siis erikoisempi malli. Punapää-tittelistä mä en halua luopua !

I met you for a reason

Mä en todellakaan tiedä miten mä ansaitsen tän kaiken. Musta tuntuu, että oon löytänyt sen viimesimmänkin palasen mun elämäni palapeliin. Mulla on sellainen fiilis, että näin tässä pitikin käydä. Ilman aiempia erehdyksiä, tätä ei välttämättä olisi tapahtunut. Kohtaloa kenties ? Mä olen todella iloinen siitä, että lopulta tutustuin näin mahtavaan herraan, kun ennakkoluulot olivat hieman vääränlaiset.

Kuvan tähän postaukseen valitsin sillä, että jokainen sana pätee minun ja JK:n suhteeseen. Like:n tilalla voisi kylläkin olla love. Huonoja puolia ei sitten oikeastaan olekkaan. Tai ainakaan mitään sellaista, minkä kanssa en voisi elää tätä normaalia arkea, kun olemme useita tunteja päivässä pienessä yksiössä kahdestaan. Ja mikäli me täältä liikumme, teemme yleensä senkin yhdessä, ellei toinen ole sopinut muita juttuja vaikkapa kaverin kanssa. Sitä paitsi kaikissa meissä on pieniä virheitä. Mutta mä olen aina kuvitellut, että en tule koskaan saamaan ketään joka oikeasti kohtelisi minua hyvin ym. Nyt mä saan kokoajan helliä suudelmia, mut kaapataan kainaloon ja kun mulla on huono olo, JK tekee kaikkensa että se menisi pois. Se yrittää karkottaa kaikkea sitä pahaa mun pääni sisällä, mutta kuitenkin se hyväksyy kaiken mussa. Se tietää musta lähes kaiken. Sitä ei haittaa. Se sanoo rakastavansa mua sellaisena kuin olen, ja että olen parasta mitä sille on pitkään aikaan tapahtunut.

Mitä enemmän päiviä kuluu, sitä enemmän mä rakastun. Sitä enemmän mä kaipaan, enkä halua edes miettiä sitä kun JK lähtee tammikuussa inttiin. Puoli vuotta palveluksessa, tai mahdollisesti jopa vuosi. Onneksi se pääsee sieltä helposti pois päivittäin (paitsi kahden ensimmäisen viikon aikana) ja viikonloput voi nukkua mun kainalossa. Mä tiedän että sen palveluun astumiseen on vielä vähän reilu 3kk, mutta silti ajatus kammostuttaa mua aivan kamalasti. Mä en osaa nukkua viittä päivää viikossa ilman sitä, enkä mä edes haluaisi. Mä en halua sanoa hyviä öitä tekstiviesteillä. Mä en halua joutua toteamaan sitä, kuinka vaikeaa inttileskenä olo kuulemma on ja kuinka helposti siitä tulee ero.

Mä haluan vain rakastaa ja tuntea oloni rakastetuksi. Mä haluan olla mahdollisimman hyvä tyttöystävä. En mä huvikseni herää darrassa klo 8:55 aamulla tekemään JK:lle ruokaa johon menee reilu 30min ja anna herran itse nukkua. Kaikenlisäksi söin itse vielä eri ruokaa, ja tein senkin yksin. Mutta ei se mua haittaa. Mä nautin siitä, kun JK:lla on hyvä olla, varsinkin jos mä itse olen vaikuttanut siihen. Mä en halua mitään muuta, kuin olla sille ihana. JK on erityinen, en mä tätä kenenkään muun takia tekisi.

Tästä tuli nyt tälläinen JK-aiheinen postaus. Mulla vaan tuli niin onnellinen olo, kun istuin yksin täällä kämpässä ja sitten JK tuli töistä kotiin ja tajusin kuinka onnellinen mä sen kainalossa olen. Mä haluan myös JK:n tietävän kuinka tärkeä se mulle on, ja mä koitan parhaani mukaan tehdä sen selväksi sille päivittäin. Mä toivon että tää kestää, koska tää on jotain mitä mä en ikinä ennen ole kokenut. Tää on paljon vahvempaa ja todellisempaa.


Saatiin siis puhelimen kautta se netti toimimaan. Se on kylläkin pätkinyt niin perkeleesti nyt parina päivänä, että sen takia en ole postannut. Tänään me kuitenkin saatiin tää toimimaan paremmin, mutta veikkaan että kohta saattaa pätkäistä. Koitan huomenna postailla, koska mulla on teille kerrottavaa ! Kiitos teille kahdelle ihanaiselle, ketkä laitoitte kommentit ♥! Ihana tietää että säkin crash oot vielä mukana. :) Vastaan teidän kommentteihin tässä jos en tänään kerkeä niin sitten huomenna. Nyt me taidetaan lähteä JK:n kanssa iltakävelylle (lue: kauppaan kävellen). Vielä viimeisenä, tervetuloa uusi lukija ! Nyt teitä on taas 60, kiitos ♥!