Nyt vihdoin sain alotettua tän blogin kirjottamisen. Ollut jo pitkään suunnitelmissa, koskaan en oo saanu aikaseks. Kuitenkin tänään päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja aloin rekisteröitymään. Ulkoasun muokkaus on vielä toistaseks kesken, kun on vähän ongelmia tässä käyttämisessä. <:
Hmm, mitäs tähän sitten keksis? Olen siis _melkein_ 15-vuotias ja asun suht pienellä paikkakunnalla, joten sen takia yritän pitää tän mahdollisimman salassa tutuiltani (toivon jopa että onnistuisin). Tuntuu vaan et on pakko päästä purkaan ajatuksia jonnekkin, ja tää tuntu parhaimmalta idealta, jotenkin vaikea puhua näistä asioista mistä luultavasti tulen tänne kirjoittamaan.
Aloitin laihdutuksen reilu vuosi sitten kun terveystarkastukssa selvisi että olen ylipainoinen. Silloin vasta tajusin kuinka paljon sitä olikaan tultu syöpöteltyä. Nyt olen kuitenkin päässyt takaisin normaalipainoiseksi, mutta koen olevani kauhea porsas. Yritykseni on pudottaa painoa reilusti ja kesään asti olisi aikaa (tiedän, tiukalle käy...) kun olisi riparille meno edessä, ja siellä on ohjelmassa uintia yms mihin en todellakaan tämän kokoisena kykene.
Äää, ajatuskatkos.. Mulla oli vielä jotain, mutta unohin mitä se oli, fiksu mikä fiksu.. :---D

Nojoo, eipä tässä nyt sit kai muuta. Kirjottelen mahdollisesti vielä myöhemmin jos tulee jotan kirjottamisen arvosta, huomenissa luultavasti viimestään. (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti