Sä tiedät ettei pitää musta kiinni saa

Joo, paasto lopahti eilen illalla. Koko päivän menin taas vedellä. Aamusta asti oksetti ja oli helvetin huono olo, tuntu kun olisin tehny kuolemaa. Silti en halunnut vetää niitä paastoon kuuluvia litkuja. Tunteet oli pinnassa ihan kokoajan, ja purskahtelin itkuun mitättömistä asioista. Sillon mä vielä ajattelin kestäväni loputkin päivät, kunnes porukat ilmotti etten saa pitää kun viiden päivän paaston. Pari tuntia myöhemmin löysin itteni keittiöstä tekemästä sämpylätaikinaa, ja vähän sen jälkeen vedin tuoretta kaurasämpylää naamaan niin että syömisen jälkeen mahaan sattu entistäkin enemmän. Way to go, oon melko ylpee itestäni.

Tänäänkin on ruokaa mennyt sisuksiini enemmän kun laki sallii, tai ainakin enemmän kun tossa paastosta palautumisessa olis sallittua. Hups. Huomennakin on luvassa synttärikahveille menoa yms, enkä siis yhtään tiedä että mitä kaikkea tulee syötyä. Sunnuntaina tai viimeistään maanantaina mä sitten palaan taas ruotuun. Ei tästä jää mitään hervotonta kuukausia kestävää ahmimiskautta, ei varmasti. Mä en salli sen tapahtua. Heitän itteni hirteen jos niin tapahtuu.

Mä myös haluaisin että nuo jäät sulais äkkiä. Äskönkin ulkona oli niin ihana ilma, että teki mieli juosta ja juosta ja juosta, eikä pysähtyä koskaan. Mutta tyydyin pelkkään kävelyyn, koska en todellakaan halua tätä persustani yhtään kipeämmäkis.

Oon nyt siis ollut torstain ja perjantain kotona, just nimenomaan häntäluun takia. Ranne alkaa olla jo parempi, eikä kyllä häntäluukaan enään ihan niin kipeä ole kun eilen. Tänään ollaan tehty tota vierashuoneen remonttia. Alotettiin se äitin kanssa jo aamulla. Isäpuoli tuli jo yhentoista aikaan himaan, kun se lähti aiemmin töistä. Huomenna saattaa päästä jo maalaamaan seiniä. Viimeistään sunnuntaina. Maali ja tapetti on jo siis ostettu, nyt vaan odotellaan että kittaukset kuivuu kokonaan. Mä niin haluan jo maalaamaan, se on jotenkin niin terapeuttista toimintaa.

Ja tosiaan, se uskonnon koe. Munhan on nää kaks kotona vietettyä päivää pitänyt uhrata lukemiseen, mutten ole edes avannut kirjaa. Onneks tiistaina on vielä kunnon kertaustunti, jossa maikka sitten kertoo vähän tarkemmin että mitä kokeessa mahdollisesti kysytään. Kyllä mun on viikonlopun aikana lukea ainakin kertaalleen koko alue + vihko läpi, ja sitten maanantaina kerran ja tiistaina myös ainakin niitä mitä maikka sanoo olevan oleellisia. Keskiviikkona koe, ja mä todellakin toivon että se menee hyvin.

Teitä lukijoita on jo 39 ! Ihanaa, kiitos muruset ♥!

Don't let 'em say you ain't beautiful

Aamulla vaaka näytti liian suurta numeroa. Senpä takia päätin olla tänkin päivän pelkällä vedellä. Pitää vaan jossain vaiheessa kikkailla noita mehuja viemäriin ja viedä kasvisliemen lautanen yms tiskikoneeseen. En vaan tiedä miten sen saisin tehtyä, kun kohta pitäisi mennä saunaan ja sillä välillä isäpuoli menee hakemaan äitiä töistä. Nyt isäpuoli on remontoimassa keittiön vierashuonetta, joka on keittiön vieressä. Ehkä mä vaan kysyn, että voisinko mennä saunaan vasta niiden jälkeen, ja sillon saisin hoideltua noi 'syömiset'.

Tääkin päivä on mennyt nukkuessa. Oikeen käden ranne ja häntäluu aivan helvetin kipeet vaikka on vaan paikallaan. Ranteessa on side, enkä pysty kunnolla kirjottaan tätäkään kymmensormi-järjestelmällä. Vituttaa eniten se, että mä olen oikeakätinen. Äsköset läksyt oli melko tuskallisia. Tää kaikkihan johtuu siitä, että lensin oikein tyylikkäästi perseelleni (ja otin luonnollisesti ranteella vastaan) kun kävelin aamulla pysäkiltä kouluun. Kaaduin mä eilenkin, ja kaikenlisäks täysin samalla tavalla, mutta eilen ei tullu paikat näin kipeiks.

Tässä välissä kävin saunassa ja kikkailin ruokailut viemäriin ja roskikseen. Kanakeitto keittiön tasolla näytti unelmalta. Kaiken lisäks porukat oli äsken syömässä iltapalaa kun tulin saunasta, ja mua alko itkettään kun katoin sitä keittoa ja sämpylöitä, jotka mä itse tein tossa viikonloppuna. Mulla on nälkä, mutta ei lihavat ansaitse ruokaa.

Matikan tehtävätkin pitäis vielä tehdä. En saanut tehtyä niitä aiemmin, kun en ymmärtänyt niitä tehtäviä sitten tippaakaan. M saa auttaa mua, se meni nyt ensin saunaan. Ja munhan on nyt jo kolme päivää pitänyt lukea ussaa, mutta vitut, oon liian laiska ja uninen. Huomenna on pakko, aivan pakko ! Muuten en todellakaan tule pääsemään sinne ykköslukioon, enkä välttämättä kakkoseenkaan. Ärsyttää. Ehkä mulla ei oikeasti ole minkäänlaista tulevaisuutta.

Mä haluaisin jo nyt nukkuman, kun tää häntäluukin tulee kokoajan vaan kipeämmäksi. En todellakaan tiedä miten pystyn kävelemään huomenna, kun nyt jo sattuu ihan pienikin kumarrus. Ja aivan varmasti kaadun huomennakin, mä niin tunnen sen mun luissani jo nyt.

Kävin muuten tänään terkkarilla tän käden takia. Eilen kävin siellä myös (piti hakea jo maanantaina ne verikokeiden tulokset, mutta kun en ollut koulussa niin hain ne eilen), ja koululääkäri oli paikalla. Sen mä ymmärrän, että terkkari muistaa mun nimen ja luokan ulkoa, mutta se että koululääkärikin muisti ne, sai mulle suuren tuskastumisen. Mun kansiokaan ei ole koululla, vaan se on sillä lääkärillä jossain muualla. Mutta kuitenkin, siihen tämänpäiväseen. Terkkari siis tutki tätä mun kättäni ja laitto siihen siteen ja kylmäpussin, ja muutenkin kerto jotain ohjeita jos ei helpota. Sitten ennenkun lähin sieltä se kysy vielä että miten näi muuten menee. Sanoin että edelleen ahdistaa tosi usein ja tosi paljon. Se kysy sitten että pystynkö mä kuitenkin odottamaan sinne asti, että on se poliaika. Kaipa mä pystyn. Vaikka tuskin nekään keskittyy mun ahdistukseen niin paljon kun olisi tarve. Mä veikkaan että siellä kirotaan mun syömiset niin totaalisesti, ettei kukaan edes tajua kysyä että miltä musta oikeasti tuntuu mikäkin asia.

Pakomatkalla jostain lienet sinäkin

Väsyttää, enkä jaksais edes kirjottaa mitään. Oon nyt nukkunut lähes koko päivän. Tulin koulusta kolmelta ja nukahdin lattialle, herättyäni valvoin tunnin kunnes taas menin pariksi tunniksi nukkumaan ja nyt äskön heräsin. Salkkareitten jälkeen menen suihkuun, ja mikäli väsyttää näin paljon vielä sen jälkeen niin menen nukkumaan. Aamulla koulu alkaa kymmeneltä, joten jos mä vaikka kerrankin saisin oikeasti nukuttua tarpeeksi pitkät yöunet.

Paasto sujuu hyvin. En voi väittää, etteikö tekisi yhtään mieli mitään syötävää. Ei kuitenkaan niin paljoa, että mä tän kesken lopettaisin. Tai jos tää kesken jää, niin se ei ole mun oma päätökseni, vaan äidin tms, joka ei vaan kestä katsella mun juomien litkimistä. Uskon kuitenkin, että mä näistä lopuista viidestä päivästä selviän. Ja tän viikon jälkeen uskoisin olevan helppoa syödä minimaalisia annoksia, kun kroppakin olisi jo pikkuhiljaa taas tottumassa. Polttakoot saatana nää vararavinnot ensin, niin sitten voidaan tunkea lisää ruokaa jätemyllyyn!

Tänäänkään en ole syönyt niitä oikeita annoksia. Koko päivä on mennyt vedellä (myös kivennäisvesi) , ja parilla huikalla paastoteetä. Reilusti yli puolet jäivät siis kuppiin sillon kun nukahdin lattialle, ja oli kylmää kun heräsin. Koulussa jouduin taas vetämään särkylääkkeitä naamaan, jotta selvisin hengissä pari viimeistä tuntia. Mua pelottaa, ettei nuo nykyisetkään lääkkeet enään auta. Jouduin nimittäin ottamaan tänäänkin kaksi, vaikka aiemmin on riittänyt vain yksi. Ja eilenhän mä vedin ne kolme 600mg ibumaxia, ja omat lääkkeet on vielä vahvempia. En mä kuitenkaan aio mennä sinne koululääkärille valittamaan, että kirjoittaisi vahvempia reseptejä.

Koulussa oli myös suhteellisen outoa. S selvensi mulle sitä eilistä keskustelua, ja selvis myös se että SL oli vääristellyt asioita, ja jättänyt myös osan kertomatta. S veikkas syyks sitä, että SL olis ite muhun niin ihastunut, että sen on pakko sanoa jotain tollasta jotta mä en enään olisi kiinnostunut JT:stä. S:n mukaan ne oli siis heittäny lähinnä läppää siitä, että olisin niin broken JT:n takia etten tule kouluun. Kyllä ne oli puhunut jotain, että mulla on jotain huolia, mutta ei mitenkään silleen negatiivisesti ollut asiasta keskustellut. En mä tiedä, JT oli ainakin ihan omituinen koko päivän. Tai sitten mä olin, en tiedä, voi olla niinkin. Ainiin, JT oli sanonut mua sosiaalivammaseks. Olin melko otettu kun kuulin siitä.

Voi kun sä tuntisit tän hulluuden mun sisälläin

Mä en tiedä mitä mun pitäis ajatella. Koko pää ihan sekasin, ja ajatukset heittää kolmoisvoltteja. En mennyt tänäänkään kouluun. Ahisti ja ällötti liikaa, mutta maha oli myös kipeä koska se glaubersuola-sekoitus ei ehtinyt vaikuttaa illalla. Eipä se kyllä erikoisemmin ole vieläkään auttanut, joten periaatteessa mulla ei ollut mitään hyvää syytä jäädä kotiin.

Kuitenkin, SL kerto justiin että musta oltiin puhuttu koulussa. Aulassa oli käyty keskustelua siitä, kuinka mulla varmaankin on jotain henkisiä ongelmia, olen masentunut, ja edelleen ihan hajalla kun ei mun ja JT:n jutusta tullut mitään, ja silti olen edelleen ihastunut siihen. SL siis kerto ton justiinsa kun juttelin sen kanssa. S oli sanonu ton JT-osion. JT oli sanonut siihen vaan jotain että 'no ei vitus ole'. Mä en ole varma ketä siinä keskustelussa oli ollut, mutta M ei ainakaan. JT, SL, S ja R(eri kuin edellisessä postauksessa, tämä herra on meidän luokalla) ainakin, mutta muista ei SL:kään ollut varma. Eipä mua oikeestaan edes ne muut kiinnosta, noi on muutenkin ne mun elämään eniten vaikuttavat. M oli taas puolestaan puhunut S:n ja JL:n kanssa jotain, ja tuo S:n ja kundien välinen keskustelu käytiin vasta sen jälkeen.

En mä tiedä, että onko tossa nyt loppupeleissä mitään erikoista. Ja tottahan tossa taitaa olla joka sana. Sen takia mä varmaan näin sekaisissa tunnelmissa olenkin. En tiedä pitäskö itkee vai nauraa. Sitä mä ihmettelen, että miten noi voi tietää sen kaiken noinkin hyvin, kun en oikeastaan mitään erikoisempaa kenellekkään noista ole sanonu. Ja huomennahan sen näkee, että millä fiiliksillä ne on tota keskustelua käynyt. Jos JT on normaalia omituisempi, niin sitä ahistaa ajatuskin siitä että mulla olisi edelleen jotain tunteita sitä kohtaan.

JL kysy tänään facebookissa, että 'missä mun betty oli tänään ? =(' ja M:kin pyysi mua äskön kertomaan, että mikä mulla on. Se sano haluavansa tietää, kun kysyin että mitä väliä sillä on. En mä kuitenkaan mitään sille sanonut. En mä jaksa kertoa asioita, jotka ei ole mulle itsellenikään niin selviä. Enkä mä osaa tehdä niistä lauseista sellaisia, että ne ymmärtäisi. Tänne se ehkä onnistuu, koska näin mun ei tarvitse miettiä että mitä kustakin väärästä sanasta seuraa. Tuskin ne ymmärtäis, miltä se tuntuu kun ei oikeasti enään jaksa. Kun tekisi vaan mieli luovuttaa lopullisesti, jättää kaikki taakseen ja kadota.

Kaikenlisäks mua stressaa se nuorisopsykiatriselle poliklinikalle meno ihan suunnattomasti. Mua ahistaa ajatus siitä, että mua analysoidaan. Kirjoitetaan muistiin jokainen sana jonka sanon, ja mikäli joku on hiemankin vääränlainen, niin siitä seuraa jotain kamalaa. En halua mennä sinne. Ei ne kuitenkaan osaa mua auttaa niissä asioissa, missä mä apua haluaisin. Eli siis kaikessa muussa paitsi syömishäiriössä. Tää on osa mua, sellanen osa mistä en halua luopua. En voi luopua. Mutta sitten taas nää muut 'henkiset ongelmat' , joita mulla näemmä kavereidenkin mielestä on. Niitä mä en haluaisi osaksi itseäni, mutta en usko että kukaan osaa mua niissä auttaa. Varsinkaan mitkään tuntemattomat, jotka vaan luulee tietävänsä miltä musta tuntuu.

No mutta joo. Eiköhän tuo tilitys riitä taas täksi kerraksi. Voisin tietenkin kirjoittaa noita asioita useita tunteja putkeen, mutta käyn niitä muutenkin päässäni läpi niin paljon, että saa tuo jäädä tuohon. Ettekä tekään varmaan mitään tollasta jaksa lukea. Sainpahan ainakin alotettua postauksen, kun tuli aihe mistä oli pakko päästä jonnekkin kirjoittamaan. Mun piti lukea tänään ussan kokeeseen, mutta vitut mitään ole saanut luettua. Jee, äiti on ylpee musta.

Ensimmäinen kunnon paastopäivä on mennyt hyvin, vaivaiset kuusi jäljellä. Mä en ole edes syönyt niitä kaikkia litkuja mitä olisi tähän mennessä pitänyt. Enkä mä varmaan tota kaikkea jäljellä olevaakaan osuutta syö, kun vähempikin riittää. Eikä mulla oikeastaan ole edes nälkä. Päätä vaan särkee järkyttävän paljon. Olin jo neljään mennessä ottanut 3x 600mg ibumaxia eikä ne oikeastaan auttanut yhtään. Hetkellisesti ehkä lievensi kipua. Pitää varmaankin kohta ottaa omia lääkkeitä, jos tää kipu vaikka menis poiskin tän illan aikana. Lisäks pitää tehdä suolihuuhtelu, ihanaa. Mitä vain kroppani vuoksi. Haluan mun ihanatkauniitsuloiset luut takaisin näkyviin, ne kun meni piiloon sillon aikoinaan jostain kumman syystä...

And I didn't mean to fall in love, but I did. And you didn't mean to love me back, but I know you did.

 Anteeksi taas, kun en ole postaillut. Monesti on pitänyt, mutta aina se on jäänyt. Kaikki teidän postaukset olen kyllä lukenut, mutten ole jaksanut edes kommentoida kenellekkään. Pahoitteluni siitäkin.


Musta tuntuu taas siltä, että kadotan itseni. Tai olen jo kadottanut, en tiedä. Päivä päivältä huomaan käyttäytymiseni muuttuvan huonompaan suuntaan. En tunnista enään itseäni, en koe olevani sama henkilö kuin se, kenen kuvajainen paistaa peilin kautta. Koulussa elelen suurimman osan ajasta täysin omissa maailmoissa, ja havahdun siihen kun opettaja kysyy että onko jotain kysyttävää. Ei ole ei, keräilen tässä vaan motivaatiota tehtäviä varten. Mätän ruokaa naamaan kun mikäkin syöttöporsas, vaikkei oikeastaan olisikaan nälkä. Oksentanut en ole, oli se sitten hyvä tai huono asia. Olen siis varmasti lihonut, enkä edes halua tietää kuinka paljon.

Verikokeista tai sydänfilmistä ei selvinnyt mitään syytä mihinkään, tai ei ainakaan mitään hälyyttävää. Huomenna saan hakea terveydenhoitajalta ne kaikki paperiversiot kotiin. En tiedä miksi ne meille himaankin tulee, terkkari oli vaan soittanut äidille ja sanonut että voin hakea ne maanantaina. Jännä nähdä omat sydämenlyönnit paperilla. Mulla epäiltiin myös sisäistä verenvuotoa, jonka takia jouduin juoksemaan hiihtolomalla enemmän kuin kerran verikokeissa. Mitään ei löytynyt niistäkään testeistä. Ehkä mä olen vain luontaisesti hullu ja sairas, niin S:kin epäili.

Lupasin äipälle, että yritän hyväksyä itseni sellaisena kuin nyt olen. Hetkellisesti mä myös onnistuin siinä. Huomasin, kuinka äiti katsoi vaivihkaa erittäin tyytyväisenä, kun mutustin itse tekemiäni sämpylöitä. Ihanaa olla ihana. Huomasin myös, kuinka pettynyt äiti oli, kun ilmoitin aloittavani paaston. Ostin siis 55€ maksavan voglian paastopaketin, jolla elän ensiviikon. Noiden pitäisi riittää viideksi päiväksi, mutta koitan saada riittämään koko viikoksi. Nyt hörpin glaubersuola-vesisekoitusta, enkä aiemmin tajunnut että tää oikeasti maistuu suolalta. Sama kun kaatais suolaa suoraan purkista suuhun, ja ottais vettä päälle. Naminam. Kyllä mä silti aion tän 0,5l tunnollisesti juoda. Illemmalla vielä paastoteetä, jotta saa kunnon alun tulevalle viikolle.

Tein myös kännipäissäni viikko sitten perjantaina melko suuren oivalluksen. Tai kai mä sen olen jo pidempään tiennyt, mutta sillon mun oli pakko myöntää se itselleni. Taidan oikeasti olla rakastunut. Niin pelottavalta kun se kuulostaakin. En ole koskaan ennen tuntenut ketään muuta kohtaan näin, miten tunnen edelleen JT:tä kohtaan. Ei tää ole ollut enään pitkään aikaan sitä ihastusta, mitä kaikkia muita kohtaan on ollut. Säälittävää, mutta mä rakastan sitä herraa. Ja mä tiedän, että menetin tilaisuuteni uutena vuotena. En mä tiedä, en mä usko että sillä enään tunteita mua kohtaan on. Vaikka toisaalta, jos se oli ollut ihastunut muhun seiskaluokasta asti, niin voiko ne tunteet tosiaan kadota niin nopeasti ? Se on kuitenkin tiennyt jo kauan sen, että mä olen vaikea ihminen, jolla on paljon flippauksia pääkopassa. Silti se joulukuussa sano haluavansa mut, vaikka kuukausi sitä ennen se oli sanonut S:lle että mä tarvitsen apua koska olen sairas.

Rakkaus. Mitä se oikeasti edes on ? Mistä tietää, onko oikeasti rakastunut ? Mistä siihen voi saada varmistuksen, jos on ennenkin erehtynyt huijaamaan itseään ? Tää tunne, mikä mulla on JT:tä kohtaan on niin kamalan pelottava, mutta samalla niin ihana ja suloinen, etten tiedä itsekkään mitä ajatella. JT:ssä on jotain, mikä saa mut humaltumaan ilman mitään aineita. Se saa mut hyvälle tuulelle, ilman että edes yrittää sitä. Se ei varmaankaan osaa edes kuvitella, kuinka paljon mä jumaloin sen olemusta. Sen ääni ja tapa jolla se puhuu, on jotain niin lumoavaa, että voisin kuunnella sitä loputtomiin. Ja tapa jolla se katsoo mua syvälle silmiin, saa mun sydämen skippaamaan lyöntejä. Ja se sen hymy. Aina kun se hymyilee mulle, tuntuu kun mun polvet notkuis ja jalat pettäis alta. Sillon munkin on pakko hymyillä, mä en voi vastustaa sitä.

Mun pitäis saada kerrottua JT:lle , etten ole päässyt yli siitä. Enkä tiedä tulenko pääsemäänkään. En mä E:nkään perään näin kauaa haikaillut. En R:n , enkä A:n. En kenenkään. Tää on jotain uutta. Mua pelottaa, että jos en koskaan saa kerrottua JT:lle, niin kadun sitä lopun elämääni. Mua vaan pelottaa se, että nyt just kun asiat on palaamassa taas normaaliin suuntaan, niin mun tunnepaljastukset pilais uudestaan kaiken. Ellei sitten sattuiskin niin maagisesti, että JT tuntis samoin mua kohtaan. Tehtiin myös M:n kanssa sopimus, että jos mulle tapahtuu jotain yllättävää tai satun vaikka kuolemaan, niin se kertoo JT:lle, mikäli mä en siihen mennessä ole itse saanut kerrottua. Kyllä JT mun mielestä ansaitsee tietää, vaikkei sillä itellään mitään tunteita mua kohtaan enään oliskaan. Ainakin mä haluaisin tietää jos olisin JT:n roolissa.

Anteeksi, että tästä tuli nyt taas lähinnä tällänen ihmissuhde-painotteinen. Yritän huomenna tulla kertoilemaan, että miten on ensimmäinen paastopäivä sujunut. Ja jos huomenna ei postausta ilmaannu, niin alkuviikosta kuitenkin. Yritän nyt olla pitämättä mitään suurensuuria taukoja, koska sitten ne asiat unohtuvat taas. Musta nimittäin tuntuu nyttenkin, että jotain oleellista jäi kirjoittamatta, mutten vaan kykene saamaan päähäni että mitä.

Ainiin tosiaan. Yhteishaku on nyt siis tehty. Kaikki viis vaihtoehtoa on lukioita, kaks on tän kaupungin ulkopuolella, Turengissa ja Tervakoskella. Toivon silti pääseväni edes kakkosvaihtoehtoon, mutta viimeistään sitten sinne kolmoseen. Joten tuskin Turenki tai Tervakoski kumpikaan huutavat mun nimeäni sitten syksyllä. Ainakin näin mä toivon. Porukoitten kanssa ollaan myös katseltu uusia taloja, ja kesällä laitetaan tää nykyinen myyntiin. Pitäisi myös saada kolme nykyistä koiraa koulutettua kunnolla, jotta voitaisiin ottaa uusi pentu. Maksaisin pennun varmaankin itse, ja se 'asuisi' mun huoneessani. Pennun olisi pakko olla tyttö, ja alustavaksi nimeksi olen päättänyt jo Doris. Mikäli pentu siis näyttäisi yhtään Dorikselta, muuten pitää keksiä joku muu. Doris sopisi nykyisten koirien nimien kanssa. Mä niin kaipaan koiravauvan tuoksua♥!