Tulin tossa äsken sairaalasta, jonne mun ihana äitini kuskas mut päivystykseen. Tähän oli siis syynä se että pyörryin keittiön lattialle. Joo, kyllä. Menin porukoitten ja yhen niitten kaverin kanssa kahville, ja jäin siihen seisomaan. Yht'äkkiä silmissä sumeni vaikka ihan paikallani olin, ja sanoin vaan äiteelle että "hei mulle tuli tosi huono olo" , ja sitten se laitto mut siihen lattialle istumaan. Pääsin siihen ja sit lähti taju. No siinä sit kun palasin takas maanpinnalle niin se tunki mun eteen ruisleivän ja ilmotti että lähetään käymään sairaalalla.
Siellä sit se päivystyksen akka, jolle mutsi selitti koko tilanteen, alko kyseleen kaikkee shittiä ja sitten ilmotti tylysti että "Tässä on kyllä nyt vähän sellasia anorektisia oireita" , ja vitut, tälläsellä läskillä vai? Sitten se ihan oikee lääkäri siellä alko kyseleen oksentelusta ja kaikesta, mähän kilttinä tyttönä sanoin että en oksentele koska en osaa, tietäispä vaa totuuden.....
No kotiin kun tultiin niin näähän pakotti mut syömään salaattia, kanapihvin ja maissintähkän, vitun jees. Ja nyt noi alkaa tarkkaileen mua ja mun syömisiä, joten pitää ilmeisesti vähän hidastaa tätä tahtia, lopettaa mä en vielä todellakaan aio. Ainakin vielä -5kg niin sit voisin jo olla tyytyväinen. Toisaalta jos 7kg saisin pudotettua niin omistaisin sellasen kropan mistä oon aina haaveillu, veikkaisin. Pitää nyt ensin vaan saada noi yhet uskoon, että en aio enään laihduttaa, ja sit pääsen taas alottaan tosissaan tän operaation. Tää seuraava viikko saattaa olla pientä himmailua, mutta toivottavasti nyt ainakin sen yhen kilon saan lähteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti