Sosialisointia

Oon ollu tänään yllättävän sosiaalinen ! Ihmettelen tosissaan että mistä tää tällänen johtuu. Kai se sitten on totta että jos on liian kauan yksin omissa oloissa, alkaa kaipaamaan ihmisiä ympärille. Ilmeisesti mulle nyt on käynyt näin...

Aamupäivästä mentiin siis mutsin kanssa citymarkettiin ja prismaan. Myöhemmin päivällä lähin yhen kaverin kanssa rannalle. Sen jälkeen olin himassa puolisen tuntia, jonka jälkeen sovittiin M:n kanssa että nähdään. Oli ihana nähä sitä pitkästä aikaa (kerran aiemmin kesäloman alussa, muuten vaan juteltu puhelimessa/netissä/tms) ja puhua yksinkertaisesti kaikesta ! Että mä rakastan sitä tyttöö, en tiedä miten pärjäisin ilman sitä ! Parempaa kaveria ei vois toivoa. (:

Äsken sit tulin kotiin. E alko kyseleen huomisesta. Tosin nyt se ei vaikuttanu yhtään innostuneelta koko näkemisestä. Saatan toki vaan kuvitella, mutta kuitenkin. Emmätiedä, ehkä siitä ei oikeesti tuu yhtään mitään. Ehkä koko tapaamisessa ei oo mitään järkee. Ehkä molemmilta kuluu siihen vaan aikaa, jonka vois aivan hyvin kuluttaa jossain muuallakin. Toivon kuitenkin että asia ei ole näin.... Mä todellakin toivon niin. Kuitenkin syvällä sisälläni mä tiedän että joudun pettyyn. En oo tarpeeks hyvä sille. Mä en ansaitse sitä, E on aivan liian hyvä mulle. Se ansaitsee jonkun paljon paremman...