Everything I do, I do it for you

Mun entinen pörröpää, nykyinen inttisiili ♥ Kuva marraskuulta.

Hei ihanat ! Tää mun 'en pidä taukoa vaan alan postaamaan säännöllisesti'-lupaukseni on nyt kussut aivan totaalisesti. Onhan tässä jo taas reilu kuukausi vierähtänyt, ja sen kyllä huomaa kun miettii mitä kaikkea mun elämässä on nyt tänä aikana tapahtunut. Mieleen tulee ensimmäisenä kaksi asiaa, mutta onhan niitä useampiakin asioita tapahtunut. Jotkut ovat vaan suurempia ja merkityksellisempiä kuin toiset.

JK:n kanssa menee hyvin. Mä todellakin rakastan sitä miestä. Vaikka onkin kamalaa nukkua yksin öitä, kun oma kulta on intissä, niin silti on ihana tietää että vaikka välimatkaa on enemmän kuin aiemmin, niin rakkaus ei silti katoa. Jos olisin kertaakaan viime kuukausien aikana luullut sen katoavan, en olisi nyt JK:n kihlattu. Nyt tosiaan tunteeni JK:ta kohtaan ovat vaan vahvistuneet, ja tuntuu että myös mä itse oon henkisesti vahvempi ihmisenä. JK:kin on sanonu, että siellä metsän keskellä oleminen saa sen varmaks siitä, että se haluaa olla mun kanssa vielä kauankauan tulevaisuudessakin. Musta tuntuu että oon oikeesti löytänyt Sen Oikean, johon en aiemmin oo oikeestaan edes uskonut.

Mentiin tosiaan siis 26. joulukuuta kihloihin. Ihan kohta siitä on jo kuukausi vierähtänyt. En todellakaan ole katunut sitä, että päätettiin mennä kihloihin ! Joidenkin mielestä se voi olla 'super noloa teinilovee' , mutta siinä tapauksessa tää on meidän omaa teinilovee. Kaikki tuntuu vaan niin oikeelta, ja olisi tämä tapahtunut kuitenkin jossain vaiheessa. Jos joskus selviää että teimme virheen, niin se on silti ollut meidän oma virhe. Never regret something that once made you smile, niinhän se menee. Mielestäni tästä ei nyt enään tässä postauksessa tarvitse jauhaa. Itse tiedän kuitenkin olevani aivan tajuttoman onnellinen.

Toinen merkittävä asia, mikä on kihlauksen lisäksi päälimmäisenä mielessä kun ajattelen kulunutta kuukautta on se, että päädyin ottamaan tatuoinnin. Tämä ei nyt kuitenkaan mennyt niin miten aiemmin suunnittelin. En pudottanut tiettyä kilomäärää painoa, tai en ainakaan ole tietoinen siitä. En ole siis käynyt vaa'alla ikuisuuteen. En uskallahaluakehtaa. Aiemmista päätöksistä huolimatta ranteestani löytyy nyt tatuointi. Ehkä tämä olikin rikos vasten omia päätöksiäni. Ehkä mä vaan tykkään rikkoa lakia. Kuvaa en nyt ranteestani jaksa lisätä, mutta ehkä joskus senkin aika tulee.

Koulussa menee kuten aiemminkin. Motivaationi tämän jakson joihinkin kursseihin on vaan laskenut huomattavasti. Esimerkiksi biologia ja kemia on aivan kamalia, ja olen varma etten pääse kokeista läpi kohta alkavalla koeviikolla. Enpä ole kyllä jaksanut vaivautuakkaan kummankaan aineen eteen, joten ehkä voin vain syyttää itseäni. Laiska akka, yeah, I am. Oon silti ilonen, ettei mua enään ahdista olla koulussa, ainakaan samoin kuin yläasteella. Nyt mä oon vaan kokoajan kipee, eikä kukaan oikein tiedä mitä tää on. Taidan tehä kuolemaa, vähintäänkin.

Oon saanut myös paljon uusia ja mahtavia ihmisiä mun elämään ! Nyt mä oikeesti tiedän, että jos mulla on huolia, niin mulla on myös useampi ihminen kenelle kertoa niistä. Oon oikeesti todella kiitollinen siitä, että mulla on asiat paljon paremmin kun aiemmin. En vaan oikeen osaa ilmaista kiitollisuuttani tarpeeksi hyvin esimerkiksi kavereille, vanhemmille ja pääasiassa JK:lle. En osaa selittää sitä, kuinka paljon ne kaikki yhdessä on mua muuttanut parempaan suuntaan. Toivon, että nää ihmiset ketä tarkotan, ymmärtävät kuinka tärkeetä niiden olemassaolo mulle merkitsee. En tosiaan tiedä mitä tekisin, jos mulla ei näitä henkilöitä mun ympärillä !

Madhousessa käyn edelleen, ja tulen varmaan käymään vielä pitkään. Terapeutti-Tädiltäni mä olen oikeasti saanut apua kaikkeen; en enään koe olevani niin epäonnistunut ihmisenä (kaikinpuolin...) , vaikka kyllä niitä ongelmia edelleen on. Kaikesta ei pääse niin helposti eroon, mutta kyllä mä nyt jo pystyn myöntämään että mulla oli/on edelleen psyykkisiä sairauksia, joista pitäisi päästä eroon. Tähän pisteeseen pääseminen on ollut rankka prosessi ja vaatinut paljon työtä, mutta paljon koettavaa on vielä edessä. Jonain päivänä kaikki on taas hyvin.

Lopettelen postailun nyt tällä erää tähän, jotta jaksan aamulla leikkiä kunnollista lukiolaista. Ja kyllä, kunnollinen lukiolainen on myös se, joka ravaa jokaisessa mahdollisessa välissä tupakkapaikalla savuamassa. Ja te ihanat jotka vielä olette jaksanut odottaa mun mahdollista paluutani, heittäkää joku kommentti ! Muutenhan se on aivan sama lopetanko tämän blogin ja teen uuden jos lukijoita olisi molemmissa tilanteissa samanverran. :)

You're beautiful just the way you are ♥! -Betty