Tasan 6kk sitten mä alotin tän operaation tosissaan. Kaivoin S:n äidiltä saadun päiväkirjan laatikosta ja täytin ensimmäiset laihdutukseen liittyvät sivut ; aamupaino-osio, tavoitteet, kalorimäärät, thinspolauseet... Kaiken tän mikä mua on tsempannu. Niihin aikoihin mä myös otin ekat askeleeni blogi-maailmaan. Sillon mulla oli unelma, jonka halusin tavoittaa.
Tänään, 16. syyskuuta, painoa on pudonnut ensimmäisestä aamupainomerkinnästä tasan kymmenen kiloa. Kymmenen kiloa silkkaa läskiä. Hyi saatana, mikä läski mä olen ollut ! Edelleen olen helvetin lihava, kuvottava, ruma ja kaikinpuolin epätäydellinen, mutta entä sitten 10 kilogrammaa isompana ? Ottaen huomioon sen että tässä ajassa pituuttakin on tullut melkein 2cm lisää.
Alipaino. Kyllä, se juuri. Ainakin aamupainon perusteella. Tosin kyllä se edelleen on normaalin puolella jos pituus heittää enemmän kun sentin siitä mitä kuvittelen, mutta rajoilla sillonkin. Vielä muutama kilo. Sitten on ainakin alipaino saavutettu. En mä siltä kyllä näytä, päinvastoin...
Välillä mä mietin että miks mä teen tän itelleni. Muut nauttii elämästään ; menee kaveriporukalla kahville ja uskaltaa ostaa myös jonkun pullan siinä samalla, jäätelötuutit ovat kesällä pakollisia, ja leffailloissa voi hyvällä omallatunnolla syödä useampia herkkulajeja (sipsiä, suklaata, karkkeja....) . Munkin elämä oli joskus tollasta, mutta nyt voin vaan unelmoida tollasesta. Siitä on ainakin se puoli vuotta, kun viimeksi oikeasti nautin herkkuja hyvällä omallatunnolla. Kyllä, mä olen edelleen joskus mässäillyt, mutta ennen mulla ei tullut järkyttävää ahdistustilaa muutaman pienen karkin jälkeen.
Silti mä rakastan tätä. Mä rakastan kaloreiden laskemista ja niiden takia itkemistä. Mä rakastan kylki- , lantio- ja solisluita. Mä rakastan sitä oloa, kun maha suorastaan huutaa ruokaa ja silmissä heittää pienimmästäkin liikahduksesta. Mä rakastan sitä, kun vaatteet tulee liian isoiksi, varsinkin sellaset jotka on pari viikkoa aiemmin just ja just mennyt kiinni. Mä rakastan huomata vaa'assa pienempiä lukuja.
Mutta mä en rakasta sitä, että peilissä mua tapittaa kirkkailla sinisillä silmillään edelleen se sama lihava pieni tyttö, joka vain unelmoi laihana olemisesta. Se sama tyttö, joka tuijottaa jokaista laihaa neitokaista joka kävelee vastaan. Mä en halua olla enää se, mä haluan olla se ketä katsotaan jumaloiden, koska mä olen päässyt tavoitteeseeni. Mä haluan jo huomata jotain muutosta peiliin katsoessa, mä tarvitsen sitä...!
Mä en halua syödä enää tänään. Mun maha pömpöttää, koska oon juonu lähes kaksi litraa teetä ; toinen aamupalaksi ja toinen koulun jälkeen 3 pienen karjalanpiirakan seurana. Jos mä jotain tänään vielä syön, niin yritän saada sen jäämään hapankorppuun, tai korkeintaan kahteen. Porukoille voin sanoa syöväni sen lisäks puuroa, mutta todellisuudessa kippaan sen vessanpöntöstä alas, en mä tarvitse sitä mun sisälleni.
En mä tarvitse puuron takia sataakolmeakymmentä kaloria, kun pärjään hapankorpulla jossa on kolmekymmentä kaloria (+mahdolliset päälliset : 20kcal?) . Joten siis noin 50kcal, kovan nälän/pahoinvoinnin iskiessä kaloreita tulee noin 100. Tää päivä jää siis 200kcal alapuolelle...
Nyt mä lähen kattoon jotain koulujuttuja ja suunnittelen huomista päivää; mitä mä teen, ettei tarvitse syödä ylimääräisiä kaloreita mun lihavan kroppani tueksi ? Postailen kun kerkeän tai kun tulee sellanen olo.
Stay stong, beauties. Love you ♥
Ihana postaus. Tää motivoi mua. Äsken mietin, että pitäisikö lähteä syömään vielä jotain lisää, kun päivä mennyt muutenkin päin persettä, mutta kun luin tän, ei tee enää yhtään mieli.
VastaaPoistaSä olet niin pieni, keiju. Alipaino, minäkin haluan päästä joskus siihen. Nyt pitää ottaa vaan itseään niskasta kiinni, kun tämä viikko on mennyt kokonaan päin pyllyä. Viikonloput on silti kaikista vaikeinpia. Perheateriat.. voi paska. -.-
Huomenna mulla on fysiikan koe, ja en ole lukenut yhtään, avannut koko kirjaa.. vois mennä varmaan lukemaan, ja sitte nukkuun.
Tsemppejä, oot ihana ♥! :)