Mitä kuuluu kun ei mitään kuulu ?

Anteeksi muruset, en ole jaksanut postailla. Mua hävettää liikaa, nytkin teen tän vaan sen takia että myöhemmin olisi vieläkin vaikeampaa tehdä comeback.

JT:n kanssa outo tilanne, en tiedä missä mennään. Se haluaa että pystyn puhumaan sille KAIKESTA avoimesti. Ymmärrätte varmaan, etten mä ihan kaikesta uskalla sille avautua. Perkele. Ja koska mä en edes tiedä haluaako se mua enään, niin se tekee avautumisesta vieläkin vaikeampaa. On tiettyjä asioita jotka mun pitää sille sanoa ihan itsenikin takia, mutta en mä kaikkea voi kertoa. Ne tärkeimmät asiat vaan, jotta voidaan katsoa mihin tilanne etenee vai eteneekö mihinkään. Mua vaan pelottaa niin saatanasti mun oma kieroutunut pääkoppa ja sen ajatusmaailma.

JT-härdellin lisäks mun ulkomuodossa ei todellakaan ole mitään kehumista. Aina viikolla saan painoo pudotettua kiitettävästi, mutta kun tulee viikonloppu ja tiedossa on viinaa ja mässäilyä niin kaikki tulee takaisin ekstrojen kera. Musta tuntuu että mun nilkatkin on sataviiskytseittemän kertaa tukevammat kun viikko sitten. Perkele, jos mun nilkoistakin huomaa että kiloja on kertynyt, niin miettikääpä huviksenne miltä mun maha, reidet ja perse näyttää. Ah, oon oikein kauneuden perikuva ja jokaisen miehen unelma.

Menkoistakaan ei ole kuulunut ikuisuuteen. Kesällä Tohtori-Täti sano mutsille että kun ne lakkaa tulemasta niin pitää huolestua. Senpä takia siitä asti mun kuukautiseni on ollut koko perheen tiedossa. Ja nyt koko perhe on tietoisia siitä että en edes muista millon viimeksi olisin vuotanut verta, jos pikkuruisia haavoja ei lasketa. U know what i mean. Kuulemma vuodenvaihteen jälkeen varaillaan meikäläiselle lääkäriaikaa. Mahtavaa. Mutta aivan sama, lääkärikäyntejä tai ei, mä aion jokatapauksessa saavuttaa ennen kesäloman alkua sen 40kg painon. Mitä nopeammin niin sen parempi. Mutta minkään sortin Tohtori-Tädit tai -Sedät ei tule olemaan esteenä, hidasteena korkeintaan. Oi, neljäkymmentä kiloa elämäniloa. Kuulostaa suunnitelmalta, ja suunnitelmat tehdään toteutettavaksi.

Postailen taas kun tulee sopiva tilanne. Vaikka mä nyt turpoaisin, niin en mä lopettaa aio. Musta ei enään ikinä tule niin lihavaa. Mä en aio painaa yli viittäkymmentä kiloa koko nuoruuteni aikana, en todellakaan mikäli se minusta on kiinni, ja sehän on. Minä itse ja minun päätökset. Minä itse ja minun läskini. Minä itse ja minun maha. Niin joo, tervetuloa uusi lukija ja suurkiitos jondraful kommentistasi edelliseen postaukseen, se piristi ja paljon ♥!