Reilu 9kk ruokavammailun maailmassa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kaikkee tänäkin aikana on tapahtunut. Ensimmäiset postaukset tähänkin blogiin pelkkää teiniangstia. Outoa, miten paljon ihminen voi tässä ajassa kypsyä henkisesti. En mä enään ole sama ihminen kun ekaa postausta kirjoittaessa. Nyt mä olen 14kg kevyempi, mulla on ruskeat hiukset (ennen ne oli blondit) , hommasin kielilävistyksen, koin ensisuudelman, sosialisoiduin, ihastuin ja vihastuin vääriin henkilöihin, rupesin tsemppaamaan koulun suhteen ja ties mitä muuta. Kumma juttu.
Paino on nyt 44,1kg. synttäritavoite saavutettu. BMI noin 17,01. Painoindeksi-tavoite saavutettu. Mitä helvettiä ? En mä ajatellut että se noin nopeasti saavutettaisiin. Pakko myöntää että luku 40 kuulostaisi houkuttelevalta, mutten sitten tiedä. Pystynkö mä koskaan lopettamaan jos vielä jatkan ? Pystynkö mä nytkään enään lopettamaan ?
JT:n ja mun 'juttu', on nyt kokonaan ohi. Ei sitä oikeastaan koskaan ollutkaan. Molemmilla on nyt tiedossa se, että kummatkin oltiin ihastuneita toisiimme tossa aiemmin. Kuitenkin molemmilta on nyt tunteet kadonneet. JT:n mielestä mä olen sairas; muistutan kuvottavalla tavalla luurankoa enkä itse edes tajua sitä. S sano eilen liikassa, että näytän niin säälittävän pieneltä että sen tekisi mieli ostaa mulle kymmenen hampurilaista. M sano että mua ei tarvii kun vähäsen hipasta niin lennän metrin päähän osuman ansiosta. Mä en edes jaksanut pomputella korista M:n parina, olen heikko. Isäpuoli ja mutsi riitelee mun takia ; isäpuoli vittuilee mulle syömisistä ja äippä yrittää pitää mun puolia = riita niiden kahden välillä. Mutsi on alkanut ymmärtää mua, mun ei enään tarvitse salailla siltä mitään mitä tunnen.
Musta kuulemma puhutaan koulussa. S sano että oon varmaankin ysien suurin puheenaihe tällä hetkellä. Ahistavaa. En mä tota osannut odottaa. S:ltä kuulemma kysellään lähes päivittäin musta ja mun laihtumisesta. Miten ne sen huomaa, kun mäkään en mitään eroa näe ? Kyllä, oon mäkin huomannut kun puolitutut ihmiset kattoo päivittäin ruokalassa, kuinka mä kävelen M:n ja S:n kanssa ruokajonoon ja poistun siitä vesilasin kanssa, mutta en mä tiennyt että ne kyselee aiheesta. Ala-asteella samalla luokalla ollut poika tsekkas mut päästä varpaisiin kun seisoin sen vieressä. Huomasin, kuinka sen katse jumittu mun vyötärö-lantio seudulle. Hyi. Pari päivää sitten tyttö, jolle oon puhunut yläasteen aikana ehkä 5 lausetta sano että oon laihtunut aivan saatanasti. Matikan maikka sano tänään, että 'voikun sä Betty oot laihtunut paljon, onko toi tarkotuksellista ?' . Ei tietenkään, vahingossa pudotin melkein 15kg..........
Koulu on alkanut sujumaan taas paremmin. Itseasiassa mä oon jopa jaksanut vaivautua lukemaan kokeisiin. En mä kyllä tiedä että onko kaikki kokeet niin huippuhyvin mennyt, mutta oon ainakin yrittänyt. Ei musta mitään super-opiskelijaa ole tullut, ei todellakaan, mutta enemmän mä nyt panostan kun aiemmin. Toivottavasti tää näkyy myös todistuksessa.
Ens viikolla olis se disco. Mun ja M:n pitää leipoo jotain järjestysmiehille, ne haluaa rahan sijasta kahvit. En tiedä vielä mitä me leivotaan, mutta veikkaisin jotain mokkapalojen tyylistä. Helppoa ja hyvää. Ja yleensä maistuu kaikille. Ellei satu kärsimään jostain ongelmasta leivonnaisten sun muiden kaloripommien suhteen. Mä en ole vielä päättänyt, että pidänkö sen herkkupäivän tuolloin. Sitten onkin jo seuraavalla viikolla synttärit. Ollaan varmaan meillä ja tehään jotain ruokaa. Ja mahdollisesti myös juodaan, ainakin muutamat. Sillon mä en halua miettiä kaloreita. Tai siis en haluaisi, mutten tiedä osaanko olla miettimättä. Sukulaisillekkin pitäisi järjestää jotkut kakkukahvit. En tiedä vielä että mikä päivä, mutta varmaan sillon samana viikonloppuna. Toisaalta jos se olis sillon perjantaina päivällä, niin ei tarvitsis pitää kahta herkkupäivää samana viikonloppuna. En tiedä, en halua stressata tuota. Kyseessä on kuitenkin omat synttärit, enkä halua tuottaa sukulaisille/kavereille pettymystä. Haluan edes leikkiä normaalia, vaikken sitä kuulemma oikeasti olekkaan.
Joulukin ahdistaa jo nyt. Mä en tiedä miten selviän hengissä. Syön varmaan itteni kuoliaaks. Onneksi en oo mikään kinkun suurin ystävä koskaan ole ollutkaan, enkä tykkää hirveemmin niistä laatikoistakaan. Tosin nyt tänä ruokavammailu-aikana oon alkanut syömään paljon enemmän kaikkia ruokia. Ennen mun kasvisvalikoima koostu lähinnä ruukkusalaatista ja kurkusta. Nyt menee lähes mikä tahansa, jos kalorimäärä on alhainen. Maulla ei oo enään merkitystä, jos kalorit on lähes olemattomia. Sairasta ? Niin kuulemma. Mun oma mielipide ? Täysin tervettä toimintaa, kyllä. Mä en taida enää edes maistaa ruokia, mä vaan syön tai olen syömättä. Ei ruoka enään ole nautinto. En osaa pitää sitä nautintona, vaikka haluaisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti