Yeah, it feels better than love

Tänään syödyssä ruoassa 74kcal. Siihen kun lisätään nesteet, niin tulee noin 90kcal. Söin siis 100g vadelmia ja 100g sitä samaa jogurttia kun keltaisena päivänä. Tää päivä on siis punainen. Tuntuu taas, etten mä olisi tarvinnut edes tuota 74kcal. Se kuulostaa kamalan paljolta, vaikka kyllä osa musta tietää ettei se todellakaan paljoa ole. Se toinen osa on vaan niin vahva, se sairas osa. Eikä terve osa pysty peittoamaan tuota toista. Mutta periaatteessa, ilman tuota vahvempaa osaa mä olisin kymmenen kertaa lihavampi kuin nyt. Mä en siis voi päästää irti siitä ihanastakamalasta osasta, joka vallitsee taas lähes jokaista mun ajatustani. Mä en voi, enkä halua. Mä olen liian kiintynyt siihen. Jos mä päästäisin siitä irti niin menettäisin osan itsestäni. En olisi enää kokonainen.

Nuorisopsykiatrisella meni ihan hyvin. Se mun omahoitaja on oikein mukava nainen. Puhuu paljon ja vaikuttaa tosi lempeältä ihmiseltä. Just sellaselta, että sille on helppo puhua. Ja kyllä, itkin siellä tänäänkin. Puhuttiin mun itsekriittisyydestä ja siitä, miksi vähättelen itseäni lähes kaikessa mitä teen. Se veikkas, että mun on aina ollut pakko esittää vahvaa ja peittää pelkoni. Tarkkailla ympäristöä, että varmasti olen turvassa. Pidän vahvimmat tunteeni omana tietonani, jotten altistuisi niin pahasti muiden ihmisten aiheuttamalle tuskalle. Kuulemma musta huokuu sellainen varautunut tyttö, joka joutui pelkäämään henkensä edestä ollessaan vain 2-vuotias. Nyt ikää on reilu viisitoista, ja edelleen piiloudun suojamuurieni taakse. Jonkun mielestä säälittävää, kun taas joku toinen pitää täysin normaalina. Alan kuitenkin pikkuhiljaa luottamaan siihen, ettei mun menneisyys välttämättä hallitse mun loppuelämää aina ja ikuisesti. Tai ainakin mä vahvasti toivon niin.

Mulla on seuraava aika ton Terapeutti-Tädin luo 27pvä. En malttaisi odottaa. Onneksi ei ole kun kaksi viikkoa. Enään mulle ei ole edes tullut ahdistuskohtauksia niin usein. En siis vielä ainakaan tarvitse lääkkeitä. Ihan hyvä niin, vaikka kyllä mä haluaisin jotain johon voisi oikeasti turvautua. Oon muutenkin särkylääkkeiden suurkuluttaja, joten mitäpä muutama muu pilleri vaikuttaisi. Oon mä huomannut senkin, että aina kun olen yksin kotona ja tulee ahdistuskohtaus, niin menen kaivamaan lääkekaappia. Yleensä tyydyn tosin vain viiteen-kymmeneen särkylääkkeeseen ja menen nukkumaan pahaa oloa pois. Eipä ne ibumaxit kyllä ahdistukseen hirveemmin auta, mutta kai mä jotain sellasta toivoisin.

Mua pelottaa, että mun tunteet on taas menossa sekaisin. Mä en halua sitä. Mä haluan että tää tilanne pysyy sellasena mitä se oli toissapäivänä. En vaan oikeesti jaksais taas sellasta helvetinmoista säätöö omien tunteitteni kanssa. Mä en haluu miettiä, että onko mun valinta sittenkin väärä. Oikeasti mä en edes tiedä, että onko tässä mitään aihetta olla peloissaan. Mä toivon että ei. Mutta kuitenkin, en keksi mitään muutakaan syytä kaikelle.

Tarkoitan siis JT:tä. Se on ollut vapusta asti ihan outo. Laukoo sellasta piilovittuilun tyylistä AL:än liittyen. En ymmärrä. Ei se voi olla mitenkään katkera. Ei se saa olla. Se olis aivan liian epäreilua mua kohtaan. JT oli se, kuka ei halunnut mitään mun kanssani, se oli se kuka ei halunnut mua. Olisko mun pitänyt vaan odottaa ja toivoa, että ehkä se vielä joskus mut haluaa. Mä tykkään AL:stä ihan mielettömän paljon, oon tykännyt kohta kolme vuotta. Mutta aina välillä JT on tehnyt comebackin mun sydämeen. Koko yläasteen ajan oon ollut kiinnostunut niistä molemmista, tosin aina välillä toisesta enemmän kun toisesta. Nyt mua pelottaa omat tunteeni. Kaikenlisäks oon kuvitellu reilu kuukauden että JT:llä ja yhdellä tytöllä on jotain juttua. Ilmeisesti ei ole. Ainakin niin O (oli kysynyt siltä tytöltä) ja JT itsekkin sano eilen.

JT: No mites AL:n kanssa ?

Betty: Päivä kerrallaan.. Mites niitten tuhansien pimujen kanssa ?

JT: Mitä, ei ole mitään tuhansia pimuja

Betty : Hmm ai, mä luulin

JT: Niitä on 0

Betty: Itseasiassa oon luullu jo reilu kuukauden et sulla ja NJ:llä on jotain säpinääsutinaa

JT: Mitämitä ?

Betty: Niin.. Ehkä oon vaan vainoharhanen, jos teillä ei siis oo mitään ?

JT: Taidat sitte olla

Eihän tossa siis mitään erikoista sinänsä ollut, mutta jotenkin ton keskustelun aikana tuli semmonen outo fiilis. Kysyin eilen JT:ltä että tuleeko ne perjantaina sinne M:lle. Sillon se oli tulossa, ja tänään aamupäivällä koulussakin JT ja R sano että voishan sitä tullakkin. Joku tunti sen jälkeen kysyin että onko kaikille ok jos AL:kin tulee. JT ei sanonut mitään ja siitä seuraavalla tunnilla se ja R sano että ne menee mökille eikä tule. M sano jotain että 'jos ketkään muutkaan ei tuu niin ollaan sitten Betty kaksin, tai kolmisin, ryypätä mä aion ainakin' ja JT heitti sitten sen jälkeen että 'niin, tuleehan sinne kuitenkin se AL'. AL:n nimen se sano niin vittumaisella äänellä kun mahdollista. Raivostuttavaa. Eikä se ole edes varmaa että tuleeko AL.

Ja siis toivottavasti kukaan ei nyt saa tästä sellaista käsitystä, että kuvittelisin jokaisen kundin haluavan mut. En ymmärrä vieläkään miten AL haluaa, joten en todellakaan kuvittele että kukaan muukaan haluaisi. Mutta tosiaan, joku ongelma JT:llä tuntuu olevan. En vaan ota selvää että mikä. Mä haluaisin vaan, että pystyttäisiin olemaan sen kanssa ihan normaalisti. Se kaikenlisäks sano että haluaa olla kaveri, ja nyt se tuntuu tekevän siitä ongelman. Tai siis onhan se sitä tehnyt jo pitemmän aikaa. Tai sitten mä vaan kuvittelen. Olenko mä ihan sekaisin ?