sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
En herää sun vuoteesta aamulla
Juhannus oli ihan jees. Kaloreita kerty nestemmäisessä muodossa, hiphei. Vaa'alla en ole muistanut ( :o? ) käydä nyt pariin päivään, mutta näen peilistä että se luku on suurempi kuin viimeksi. Kiitos alkoholi, kun palautat aina ne pudotetut kilot takaisin.
Oltiin siis S:llä. Siellä oli aika paljon porukkaa. JN lähti hakemaan +18v kaverinsa kanssa lisää kaljaa abc:ltä. Oltiin S:n takapihalla kun kuultiin että auto ajoi S:n talon eteen. Menin katsomaan että tuliko JN takaisin. Eipä tullut. JT käveli S:n pihan hiekkatietä alas. Mä menin ihan shokkiin. Koko kroppa tärisi ja meinasin purskahtaa itkuun. Kysyin O:ltä että mitä helvettiä JT teki siellä. Kysyin monelta muultakin. Kukaan ei tiennyt, ei edes S. Sitten selvisi että JN oli pyytänyt JT:n sinne. Eikä JN itse edes ollut vielä tullut paikalle. Mä olin niin vihainen. Ja tein sen JT:lle selväksi. Se katsoi mua pari kertaa suoraan silmiin, ja mä veikkaan että se näki mun silmistä kuinka paljon mua vitutti se että se tuli paikalle. Mä olin itse jo lähdössä pois, mutta mulle sanottiin että JT lähtee heti kun sen kyyti tulee takaisin hakemaan sen. Sanoin JT:lle useampaan kertaan että haluan sen mahdollisimman äkkiä helvettiin koko talosta. Se oli sanonut JN:lle ja S:lle että se ei olisi halunnut tulla, kun tiesi että mä olen sille vihainen. (JN siis repi JT:n ulos autosta, kun JT oli jo lähdössä.) JT oli sanonut ettei olisi halunnut aiheuttaa sellaista säätöä, eikä olisi halunnut pilata mun tai muiden juhannusta.
JN raahas mut S:n pikkuveljen huoneeseen ja pyyteli anteeksi. Se ei ollut tiennyt koko JT:n tempusta, ennenkun JT kertoi sen sille S:n keittiönpöydän ääressä, kun mä olin sitä ennen sanonut uudestaan että mulla on sitten kaikki taas helvetin hyvin kun JT on lähtenyt. Mä itkin siellä S:n veljen huoneessa. Mä en voinut sille mitään. Mä yritin pidätellä sitä, mutta kun sanoin JN:lle etten pysty näkemään JT:tä niin mun suojamuuri murtui. SK tuli koputtamaan sitä huoneen ovea. Se oli tullut mukaan hakemaan JT:tä. Me mentiin SK:n kanssa tupakalle ja JT meni yksin kulman taakse polttamaan, kun SK sanoi sille että mä tulen sen kanssa röökille. JT siis selvästikkin tajusi etten halua nähdä sitä, tai olla sen kanssa samassa tilassa.
Mulla oli huono fiilis vielä useamman tunnin sen jälkeen kun JT ja SK oli lähtenyt. Kyllä se sitten jossain vaiheessa meni pois, ja pystyin olemaan ajattelematta koko asiaa. KT soitteli. Se kertoi olevansa ihastunut muhun. Mua tavallaan ahdistaa. Mä en halua ihastua. Mä en halua enkä voi uskoa sitä, kun joku kertoo olevansa ihastunut muhun. Ja mä en halua käyttää KT:tä hyväkseni. Mä tarvitsen vähän aikaa. Ja mä haluan vaan pitää hauskaa. Jos KT ei olis sanonut kahtena peräkkäisenä päivänä että tykkää musta tosi paljon, niin tässä ei olisi mitään ongelmaa. Sitten saattaisi olla, että sekin haluaa vaan pitää hauskaa. Mä en nimittäin nyt halua mitään vakavaa. Tai niin en tiedä, mä haluan vaan elää hetkessä ja katsoa että mikä johtaa mihinkäkin.
KT olisi eilen tarjonnut mulle juotavat jos olisin lähtenyt sen kanssa juhlimaan. Mä olin kuitenkin niin väsynyt, kun mentiin S:llä kahdeksalta aamulla nukkumaan. Nukuttiin se pari tuntia, kunnes S tuli herättämään mut yhden Mikan vierestä ja sanoi että niiden mutsi tulee 30min päästä kotiin. Revittiin sitten kaikki muutkin siellä olleet ylös ja ruettiin siivoamaan. Kotiin kun tulin, niin en jaksanut tehdä mitään. Nukuin parin tunnin päikkärit ja kävin suihkussakin vasta illalla, vaikka tarkoitus oli mennä heti kun tulin kotiin. Sitten kello olikin jotain yhdeksän kun KT kysy että lähenkö sen mukaan, niin jätin menemättä.
Mutta tosiaan. Nyt alkaa asiat selviimään. Mä en tiedä pitäiskö mun itkeä vaiko nauraa. Siksipä taidan tehdä molempia. Koulujenloppunahan JT selitti mulle tykkäävänsä musta yms juuri ennen kun ne lähti R:lle yöksi. Mä jäin siis tottakai keskustaan N:n kanssa, kun mentiin sillon neljältä aamulla N:lle. Mä en tiennyt ketä R:lle oli menossa yöksi, joten en mä mitään tajunnut epäillä. Eilen mä kuitenkin kuulin eräältä ihmiseltä että JT:llä oli ollut käsipeliä erään neidin kanssa R:llä sen jälkeen kun JT lähti mun luota. Tää neiti on siis munkin kaveri, ja siellä HS:n poikaystävällä viime viikonloppuna kerroin tälle kyseiselle neidille että miksi JT on mun mielestäni täysi kusipää. Tää tyttö ei siis aiemmin ollut tiennyt koko mun ja JT:n jutusta, ja tänään se sitten pyyteli anteeksi kun ei kertonut sillon mitä oli koulujenloppuna tapahtunut. Se oli kuulemma mennyt niin paniikkiin kun ei ollut yhtään osannut odottaa. Ne on kuulemma JT:n kanssa puhunut että katsoo päivä kerrallaan mitä tapahtuu. Mua pelottaa tän neidin puolesta. JT ei sais satuttaa enään ketään. Mä en halua että kukaan kärsii sen takia samalla tavalla kun minä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
heii missä sä meet ja mitä kuuluu? :/
VastaaPoista