tiistai 7. kesäkuuta 2011

Morning post


Tästä tulee nyt tosi pikanen, koska mun pitää olla puoli kymmeneltä töissä. Syömiset menee päin helvettiä ja näytän kuvottavalta. Mulla ei ole motivaatiota eikä itsekuria. Haluan takaisin siihen, kun mun syömishäiriö oli 'pahimmillaan' (lue: parhaimmillaan). Kyllä mä vielä jostain sitä motivaatiota revin, en vaan vielä tiedä että mistä. Lukioon mä en tälläisenä voi mennä.

 Koulujenloppu meni hyvin. Lähdettiin neljältä kävelemään N:lle. Mä menin pussailemaan yhden K:n kanssa. En edes tiedä mistä se lähti, se vaan kiskas mut syliinsä istumaan. Yks poika, sanotaan vaikka JR otti mut kainaloonsa ja sano viettävänsä mun kanssa kaiken sen ajan kun N ja JL on Maltalla. Ne lähti sinne siis tänään. JR sano että pidetään hurjia bileitä ja vedetään viinaa enemmän kun laki sallis. Käy ! N oli sanonu JR:lle että iskee mut. Nyt en ole ihan varma että yrittääkö se sitä vai ei. Olin myös aika yllättynyt kun semmoset kundit keitä en ollut muistaakseni ennen nähnyt tiesi mun etu- ja sukunimen. Mäkun luulin ettei kukaan tunne mua ja että olen yksi tän kaupunkin pahimmista nevareista. Sain taas uusia lempinimiä (esim JR:ltä) ja muutenkin oli tosi kiva ilta. Paljon haleja ja muutamia pusuja.

Kaikenlisäks JT sano tykkäävänsä musta. Se oli kylläkin kännissä. Mutta silti se katto mua suoraan silmiin sanoessaan sen, eikä se siis ikinä ennen oo sitä mulle sanonut. Se sano että mentäisiin sunnuntaina kahville, mutta vieläkään siitä ei ole kuulunut mitään. Laitoin sille eilen illalla viestin ja kysyin että olenko sille pelkkä kännisäätö niin ei ole vastannut siihenkään. Tosin se saatto olla jo nukkumassa eikä siis ole edes huomannut sitä, mutta silti. Välitystiedot mulle siitä viestistä ainakin on tullut, joten kyllä sen pitäisi se olla saanut. Mä siis toivon ettei se ole vielä huomannut sitä, ja vastailee tän päivän aikana... Saa nyt nähdä. Osa musta haluais jatkaa tätä paskaa, mutta sitten taas osa haluais lähtee jonkun toisen kundin mukaan ja viettää hupaisa kesäloma. Katsoo nyt kummalle puolelle mä kallistun, ja se riippuu ihan siitä että saanko mä JT:stä mitään irti vai en. Tai siis siitä että olenko mä sille pelkkä kännisäätö vai jotain muuta. Sen mä tiedän että mitään vakavaa se ei halua, mutta enpä mäkään todellakaan mitään kihlasormuksia haluaisi ostella.

Niin tosiaan, mulla on jo nyt kamala ikävä N:ää ja JL:ää. Miten helkkarissa mä selviän kuukauden ilman niitä ? Kenen kanssa mä aikaani vietän ? Niin tosiaan, M JN ja S... N:stä ja JL:stä on tullu mulle nyt tosi läheisiä, niin en tiedä miten kestän. Niitten kanssa mä pohdin miesjuttuja ja ryyppään. Niille mä voin kertoa jos JT raivostuttaa ja ne osaa piristää mua haukkumalla koko kundin täydeks mulkuks. Ne yrittää kokoajan todistella mulle että ansaitsen kenet tahansa, ja että JT ei ole tarpeeksi hyvä mulle. Ja ne tekee sen parittamalla mua millon kenellekkin. Yleensä näille uusille tuttavuuksille, jotka on siis vähintään sen 17-vuotiaita. Mun naiset ♥ Kuukausi on liian pitkä aika, hui kamala.

Kaikenlisäks huomasin eilen että AL on poistanut mut facebook-kavereista. Meinasin haljeta naurusta. Mitään ei olla puhuttu sen jälkeen kun meidän juttu loppu ja nyt lähes kuukauden jälkeen se blokkaa mut fb:ssä. Ei sillä että se mua haittais, mutten ymmärrä että miksi. Sehän se oli joka sano että pysytään ystävinä. :D

2 kommenttia:

  1. Toi on niin naurettavaa että poistellaan facebookissa kavereista esim. just tollasen takia! :D tuttu juttu tääläkin. Miehet, huoh :S

    VastaaPoista
  2. No tää sama henkilö onnistuu siinä aika usein, vähä lapsellinen on vielä. :S eiköhän seki kohta aikuistu, toivon mukaan..
    kiitos, tsemppiä sullekki :) tää päivä on ainaki tähän mennes ollu parempi!

    VastaaPoista