Dupuppidum.

Eilen söin niitä wokkivihanneksia pienen annoksen. Thai-wokissa on 25kcal/100g. Mä en osaa yhtään sanoa kuinka paljon mä grammoina sitä söin, mutta en usko että edes tuota 100g. Pitäis ostaa keittiövaaka. Mennään tässä joku päivä äipän kanssa ostamaan sellainen. Sitten mäkin tiedän tarkalleen kuinka paljon syön mitäkin.

Muuta en siis eilen syönyt. Join teetä, pepsi maxia, kahvia ja funlighttia.Värjäsin myös hiukseni, nyt nää on tummanruskeat.

Tänään vaaka näytti täysin samaa kuin eilen. Päätin siis pitää boostipäivän. Olen siis nyt syönyt ruisleivän päällisineen (juusto+kurkku), näkkäri+juusto, kotitekoista 'kasvispitsaa' (ananas, herkkusieni, paprika, tomaatti, kesäkurpitsa + vähäsen juustoa päällä) sekä yhden oivallus-sämpylän juustolla ja kurkulla. Kalorit on nopeiden ja epätarkkojen laskujen jälkeen vähän alle 1000. En mä tiedä, aivan sama, voi olla enemmänkin kuin 1000. Ja nyt ei ainakaan pitäisi kropan mennä säästöliekille. Itseasiassa se taisi jo olla siinä, joten eipä pitäisi olla enään. Huomenna taas paluu normaaliin arkeen, tai siis siihen millaisia syömiseni ovat olleet viimeisimmän viikon.

S:llä on huomenna kämppä tyhjänä. Menen sinne yöksi ja me varmaankin juodaan. JT ja kumppanit todennäköisesti tulee myös. M ei pääse, se lähtee laivalle. Huomenna me kysellään sinne muutakin porukkaa jos kysellään. Toisaalta meillä on ollut kivaa tolla normiporukallakin, joten voi olla että ei muita kysytäkkään.

JT oli tänään sanonut että mulla on hyvä kroppa. Ja että se vois/haluais olla mun kanssa, mutta sitä pelottaa mun syömiset ja se että mä olisin masentunut. Mitä? Mun syömiset on mitä on, mutta masentunut mä en ainakaan ole. S:n mukaan JT oli tosissaan jäänyt miettimään mua siinä hallin pihassa, missä tuo keskustelu oli käyty. Meinasin kuolla nauruun kun S kerto mulle niiden koko keskustelun, ja lähinnä se nauru johtu ihmetyksestä. S oli sanonut että mä varmaan muuttuisin 'normaalimmaks' jos mulla olis joku miespuolinen henkilö 'tukemassa'. Hyvin mahollistahan se olis, pakko myöntää.

Jos mulla olis joku päivittäin muistuttamassa, ihan pelkällä olemassaolollaan, siitä että mä kelpaan tälläisenä, niin ehkä mä en olis 'sairas'. Mutta toisaalta miten mä voisin tehdä jollekkin tärkeelle ihmiselle (kuten JT:lle) sen, että mä päästäisin sen niin lähelle, että se tietäisi millaista mun elämä oikeasti on? Ja vaan sen takia että itse saisin siitä jotain hyötyä. Sehän olisi niin itsekästä. Varsinkin kun mä tiedän, ettei JT kestäis sitä. Ei se jaksais kattoo vierestä tätä mun touhua. Ja mä taas en kestä ajatusta siitä, että heti kun saan jonkun ihmisen kenet haluan, niin menetän sen omien tekojeni ja tapojeni takia.

M:lläkin on vaikeeta kun en anna sen tehdä mitään. Mä huomaan, kuinka se tyttö kärsii siitä, että se katsoo vierestä eikä uskalla tehdä asialle mitään. Panchossakin se sano mulle, etten mä ole terve. Tai lähinnä ettei mun toimintatapani ole terve. Mä tiedän sen kultapieni, mä tiedän, mutta mä en voi sille mitään. M tekee parhaansa että mä 'parantuisin'. Mutta niin kauan kun mä itse olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, mä en aio parantua mistään. Varsinkaan kun mulla ei mitään varsinaista sairautta ole, tai ainakaan mitään ei ole todettu.