46,5kg. Tänään porukat laittaa mut syömään nautapihvin ja sen lisäks wokkivihanneksia. Paino varmaankin siis nousee tosta semmosen parisataa grammaa. Huomenna sama juttu. Perjantaina en tiedä vielä mitä syön, en edes muista mitä sairaaladieetin ohjeessa on 7. päivä. Pitää tarkistaa. Lauantaina raflaan. Sunnuntaina taas mahd vähän. Mikäli porukoille on ok, niin syön sillon hedelmiä. Ehkä se käy niille, kun kuitenkin tänään, huomenna ja lauantaina ainakin syön 'oikeeta-ruokaa'.
Maanantaina pitäis taas palata kouluun. 2kg kevyempänä kun sieltä lomalle lähtiessä. Siis mikäli tuo paino nyt pysyy tossa. Jos se laskee, niin sillon taas enemmän kuin kaksi kiloa kevyempänä. Kyllä mä koitan saada sen sinne neljävitoseen ennen maanantainta. Tiistaina aamusta köksää, mä niin toivoisin että me syötäisiin jotain kakkua tms, koska mähän en niitä herkkulakkoni takia voi syödä. Mikä sääli. Ja köksänmaikka tietää jo aiemman herkkulakkoni ansiosta etten syö siellä niitä leivoksia tai rahkoja, tai ylipäätään mitään mitä voisi pitää jälkiruokana. Kyllä se maikka mulle huomautti sitä 'kuinka jotain pitää syödä kun mä kerta niin kutistunut olen' , mutta ei se mua saa niitä pullia naamaani tunkemaan, ei todellakaan.
Senkin takia mä toivoisin että köksässä olisi jotain herkkuja, koska mullahan on terkkari suoraan sen jälkeen. Jos verensokerit on alhaalla, niin sanon etten voinut syödä köksässä koska olen herkkulakossa, enkä ehtinyt aamulla syömään kotona kun nukuin 30min pommiin. Tuskin se terkkari kuitenkaan vahtii että syönkö heti sen jälkeen ruokalassa vaiko en. Ja siis minähän en koulussa syö, edelleenkään. En ole syönyt reiluun kahteen vuoteen, joten mikä nyt saisi muutoksen aikaan. Ei mikään. Mä istun siellä ihan mielelläni sen 20min ja katson kun muut syö, ei mun tarvitse siellä syödä kun 'syön kuitenkin mahani täyteen aina kun pääsen kotiin, ja illemmalla vielä yhteinen ruokailu ja iltapala porukoitten kanssa'. Jep, niinhän se melkein meneekin.
En mä usko että siitä terkkarikäynnistä mitään erikoisempaa juttua tulee. Eihän se vaarallista ole jos paino on pari kiloa alipainon puolella. Huvittavaa, että viimeksi terveystarkastuksessa ollessani olin melkein ylipainoinen. Normaalipainon yläraja, hyi helvetti. Mun paino terveyskortin mukaan alko nelosella viimeks vuonna 2006. Jumalautsi mikä punkero mä olen aina ollu. Ja mä nauran jos se uus terkkari kaivaa ne mun viimevuotiset masennus-testit esille ja koittaa jotain niiden avulla alkaa pätemään. Mä en tarvitse ketään kertomaan mulle, että mun päässä on jotain vikaa. Mä en tarvitse sitä sekopään leimaa otsaani.
Mutta toisaalta, mitä haittaa siitä voi olla jos se alkaa jotain pätemään ? Soittaa porukoille tai jotain vastaavaa ? Porukat tietää mun laihdutuksesta, ja ne myös tietää että mun paino alkaa nelosella. Ne sai sen tiedon kaivettua musta sillä laivareissulla. M istu hiljaa omalla sängyllään, ja se näytti jopa surulliselta. Mähän siis sanoin painavani pari kiloa enemmän, kun mitä mä oikeasti painoin. M tiesi että kusetin. Porukathan kyllä saattaa kuvitella että se on taas vitosella alkava, kun sanoin niille että olen paisunut viiden kilon edestä. Sillon se paino alkokin vitosella, mikä tekee kaikesta vielä kauheampaa. Mähän lupasin teille ja itelleni etten tule painamaan enään viittäkymmentä kiloa. Mutta tästä eteenpäin, jos se musta vaan on kiinni, mun paino ei tule alkamaan vitosella. Sanoo terveydenhoitajat, opettajat tai ketkä tahansa mitä tahansa.
Tuo opettajat-sana edellisessä lauseessa ei ole siis mitään pelleilyä. Kyllä nekin mulle mun 'laihuudesta' on huomautellut. Kyllä mä niistä olen tänne ennenkin kertonut, mutta menköön nyt toistona. Äikänmaikka (josta muuten tulee meidän luokanvalvoja nyt keväällä) kyseli M:ltä, S:ltä ja JN:ltä mun syömisistä. Se on myös puhunut tunnilla siitä, kuinka koko koulun henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, joten niille voi kertoa mitä tahansa. Ne ei kuulemma saa kertoa asiasta eteenpäin, vaikka haluaisivatkin. Esimerkkinä se heitti sellasen, että jollain on vaikka joku psyykkinen sairaus, mutta sairastava henkilö ei tiedä ketään kenelle puhua, tai se ei uskalla puhua. Nuo lauseet sanoessaan se tuijotti suoraan mua silmiin, ja sen katseesta paisto sääli läpi. M huomas saman asian, ja sano sen olevan törkeetä käytöstä opettajalta. Tuo kyseinen maikka myös kyseli multa aina vähän väliä että 'onko kaikki Bettyllä hyvin, väsyttääkö, ja että ootko sä syönyt ?' Koko luokka hiljenee ja odottaa mun vastausta. 'Joo kaikki on hyvin, väsyttää vähän ja olen syönyt.' Pettyneitä katseita mun ympärillä. Maikka nyökkää ja jatkaa juttua.
Viimesellä enkun tunnilla ennen joululomaa maikka kerto numeroita. Se pyysi luokan ulkopuolelle vaan ne, joiden numeroissa tapahtu muutosta ja ne keiden kanssa se halus muuten vaan jutella. Jossain vaiheessa munkin nimee huhuiltiin luokassa. 'Sä oot kyllä tositosi hyvin hoitanu tän koulus nytten. En tiiä mistä oot saanu tollasen innostuksen englanninkieltä kohtaan, mutta toi on ihan loistavaa ! Sun numeros siis todellakin pysyy siinä ysissä, ei siinä muutosta tapahdu. Mä halusin sut tänne sen takia että pääsisin ylistään tota sun englannin opiskelua. Mitä sulle muuten oikeesti kuuluu, onko kaikki hyvin ? Sä oot laihtunu tosi paljon, sen huomaa jo kaukaa. Ja sullahan on nytkin tumput kädessä. Lupaa mulle, jooko, että pidät huolen itestäs ? Ihan oikeesti, lupaa mulle noin pieni asia, lupaathan ?' Ja mä lupasin. Se ei sanonut noita lauseita nipottaen, ei todellakaan. Mulle jäi hyvä fiilis tosta keskustelusta, vaikka se vähän ylireagoikin mun ulkomuodon suhteen. En mä nimittäin ole niin pieni kun kaikki väittää. En mä kuvittele näitä läskejä mun kroppaani.
Sitten on vielä tuo köksänmaikka ja matikanmaikka. Molemmat huomauttanu jotain pientä. Ne ei kyllä kumpikaan mitenkään noin tarkasti kun nuo kaksi aiempaa maikkaa, enkun ja äikän. Muilta maikoilta ei vois kyllä edes kuvitella mitään havaintoja. Ja hyvä niin. Eipä noita vainoharhaisia maikkoja tarvitse enempää ollakkaan. Muuten vois koulunkäyntikin olla jo haastavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti